Tutkijakoulun tehtävät

Lapin yliopiston tutkijakoulu kehittää ja koordinoi tohtorikoulutusta sekä tarjoaa kaikille yliopiston väitöskirjatutkijoille avoimia, väitöstutkimusta tukevia ja tutkijantaitoja kehittäviä opintoja. Nämä opinnot tunnetaan nimellä Tieteenfilosofia ja tutkijan taidot. Tutkijakoulu koordinoi myös Arktisuus muuttuvassa maailmassa -tohtoriohjelman temaattisia opintoja.

Lisäksi tutkijakoulu kokoaa koko yliopistoa varten ohjeita esimerkiksi hakuvaiheesta, ohjauksesta, rahoittamisesta, urasuunnittelusta ja väitöstilaisuuteen valmistautumisesta.

Tutkijakoulun organisoituminen

Lapin yliopistossa jatko-opintoja voi suorittaa neljässä tiedekunnassa kasvatustieteiden, oikeustieteiden, taiteiden ja yhteiskuntatieteiden aloilla. Tiedekunnat myöntävät jatko-opinto-oikeudet ja tohtorintutkinnot. Lapin yliopiston väitöskirjatutkijat kuuluvat ensisijaisesti tiedekuntaan, minkä lisäksi jokainen väitöskirjatutkija kiinnittyy tohtoriohjelmaan.

Lapin yliopiston tutkijakoulu tukee yliopiston tiedekuntia tutkijakoulutuksen järjestämisessä. Tutkijakoulua johtaa rehtorien välisen tehtävänjaon mukaan tutkimusvararehtori. Lapin yliopiston tutkijakoulutus, mukaan lukien tohtoriohjelmat ja tutkijakoulu, toimivat yliopiston tutkijakoulutuksen johtoryhmän ohjauksessa.

Johtoryhmän jäsenet
Puheenjohtaja: tutkimusvararehtori Sari Lindblom

Jaana Erkkilä-Hill, professori (TTK)
Pigga Keskitalo, professori (KTK)
Tomi Tuominen, yliopistonlehtori (OTK)
Anu Valtonen, varadekaani (YTK)
Florian Stammler, tutkimusprofessori (AK)

Väitöskirjatutkijoiden edustaja: Jaana Kovalainen (2025)

Varajäsenet:
Ilkka Ratinen, dekaani (KTK)
Jukka Kiviniemi, yliopistonlehtori (TTK)
Sirja-Leena Penttinen, apulaisprofessori (OTK)
Janne Autto, apulaisprofessori (YTK)
Kamrul Hossain, tutkimusprofessori (AK)
Cristina Obae, väitöskirjatutkijoiden edustaja

Lapin yliopisto on mukana myös erilaisissa kansallisissa tohtorikoulutukseen liittyvissä verkostoissa. Lapin yliopiston tutkijakoulu on osa kansallista tohtorikoulutusverkostoa. Tohtorikoulutusverkosto toimii osana Finn-ARMA-verkostoa, joka on korkeakoulujen perustama laaja-alainen yhteistyöverkosto tutkimushallinnon, tutkimuksen tuen ja tutkimuspalveluiden alueella. Lapin yliopisto kuuluu myös eurooppalaiseen EUA-CDE-verkostoon.

Tutkijakoulun henkilökunta

Kuva Sari Lindblomista

Sari Lindblom

Vararehtori, tutkimus

Lapin yliopisto, hallinto

Tutkijakoulun johtaja

Kuva Janne Väätäjästä

Janne Väätäjä

Koordinaattori

Kuva Katri-Maria Järvisestä

Katri-Maria Järvinen

Tutkijatohtori

DocSoc360° tohtoripilotin koordinaattori

Kuva Annukka Jakkulasta

Annukka Jakkula

Koordinaattori

Työvapaalla 31.7.2026 saakka.

Ota yhteyttä

Hannan ja Jannen tavoitat sähköpostista tutkijakoulu (at) ulapland.fi

Viimeksi päivitetty: 8.5.2025