Arktisten vetten äärellä

Teksti: Maria Paldanius
Kuvat: Elli Alasaari

Veden liiallisuus ja niukkuus ovat jatkuvasti läsnä

Miten estämme ympäristöä ja ihmiskuntaa uhkaavat katastrofit tulevaisuudessa? Eikö meillä ole jo olemassa kaikki tarvittava tieto ja teknologiat asioiden muuttamiseksi parempaan suuntaan? Jos näin on, miksi emme toteuta tarvittavia toimenpiteitä? Nämä ovat aikamme suuria kysymyksiä – ja tässä kohdassa minun ja kollegoideni tutkimus yhteiskunnan vesisuhteista nousee tärkeään rooliin.

Toimin tutkijana Arktisessa keskuksessa osana Critical Arctic Studies -tutkimusryhmää. Tällä hetkellä minut pitää kiireisenä erityisesti Post-anthropocentric water relations in the Bothnian Bay -projekti, jossa tutkin veden- ja lumenhallintaan liittyviä sosiaalisia ja teknisiä taustoja urbaanissa ympäristössä. Tavoitteeni on ymmärtää paremmin näiden ilmiöiden taustalla piileviä sosiopsykologisia muuttujia. Projektin aikana olen oppinut paljon myös Rovaniemen haasteista, kuten siitä, miten yhä enemmän maata asfaltoidaan umpeen ja miten sadevesi kerätään ja johdetaan suoraan Kemijokeen, mikä heikentää veden laatua ja tuottaa virtauksia, joita voi olla vaikea hallita. Tätä varten olen haastatellut kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia.

Omassa elämässäni veden liiallisuus ja niukkuus ovat jatkuvasti läsnä. Muutamina viime kesinä kotiseudullani Sisiliassa on koettu vesikriisejä, jotka ovat seurausta rapistuneesta infrastruktuurista ja aavikoitumisesta. Saksassa sijaitseva perhetilamme puolestaan tulvii säännöllisesti. Rovaniemellä, Viirinkankaan kotimme pihapiirissä olemme päättäneet luottaa luonnon tarjoamaan ratkaisuun rankkasateiden hallinnassa: olemme jättäneet kaikki 20 puuta pystyyn – nekin, jotka seisovat lähellä taloa – ja kieltäytyneet toistuvasti rakentamasta salaojia, joita meille suositeltiin ostettuamme rintamamiestalon vuonna 2012. Mielestämme puut ovat osa hulevesien hallintainfrastruktuuria.

Muutin Suomeen vuonna 2007 suorittaakseni tohtorintutkinnon ympäristösosiologiassa Oulun yliopistossa. Tutkimukseni käsitteli ydin- ja vesivoiman kehitystä, ja yksi keskeinen teema oli ihmisen suhde veteen. Lapissa olen asunut ja työskennellyt 12 vuotta. Viime aikoina olen alkanut tutkia myös lumen merkityksiä suomalaisten arjessa. Miten lumi määrittelee rytmimme ja rutiinimme? Miten se vaikuttaa asumisjärjestelyihin? Millaisen kulttuurisen merkityksen suomalaiset antavat lumelle? Ajattelen, että ulkopuolinen näkökulma mahdollistaa kulttuuristen normien tarkastelun uusin silmin.

Hannah Strauss-Mazzullo
Tutkija, Arktinen keskus
Critical Arctic Studies -tutkimusryhmä

Vesi on tärkeä osa kestävyys- ja tiedekasvatusta

Teppo Kuusela on virtavesien kasvatti.

Vesi eli ”maapallon komeettamehu” on mahtava elementti tiedekasvattajalle. Veteen liittyy sekä arkisia aistikokemuksia että kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia, jotka jaksavat aina ihmetyttää. Vesi on mukana monissa arkisissa tapahtumissa, kuten sateenkaarten muodostumisessa, veden ja ravinteiden nousussa kasveihin sekä tulevaisuuden kierto- ja vetytaloudessa.

Vesi on tärkeä osa kestävyys- ja tiedekasvatusta. Luonnonvarana vesi ylläpitää maapallon elämää monin eri tavoin – ja samalla veden kiertokulku, kulutus, käyttö ja tarpeellisuus liittyvät vahvasti jokapäiväiseen elämäämme. On tärkeää ymmärtää, että vaikka planeetallamme on vettä niin paljon, että ulkoapäin maapallo näyttää vesipallolta, käyttökelpoisia sisävesiä on vain prosentin murto-osa. Veden määrä, laatu, saatavuus ja käytettävyys vaihtelevat eri tilanteiden mukaan. Vesi on siis yhtä aikaa sekä elämän mahdollistaja että uhka elämälle.

Arktisilla ja polaarialueilla vedet ovat laadullisesti hyvässä kunnossa. Valtaosan vuodesta arktiset vedet ovat sitoutuneina kiinteään muotoon eli lumeksi tai jääksi, mikä tasapainottaa maapallon vesikiertotaloutta ja globaaleja fysikaalisia systeemejä. Tasapaino ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Herkässä pohjoisen ympäristössä monet tekijät vaikuttavat vesistöjen tilaan. Täällä eletään eri elinkeinojen, teollisuuden ja ympäristössä tapahtuvien muutosten ristiaallokossa. Vesiemme ja vesistöjemme ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa seurantaa, mallinnuksia ja tutkimuksia, joihin kansalaisiakin on valjastettu mukaan. LUMA-työssä yritämme saada esimerkiksi kouluja tekemään kansalaishavaintoja omista lähivesistöistään ja lumesta yhdessä tutkijoiden ja viranomaisten kanssa.

Olen itse virtavesien kasvatti Kemijoen varrelta, Tervolasta. Vietin lapsuuteni joen ja aapasuon välissä, ja jokivesi kuvastaakin minulle elämän virtaamista eteenpäin. Luonto kaikissa muodoissaan on yhä tärkeä osa elämääni. Arjessani tarkkailen aktiivisesti vesijalanjälkeäni ja pyrin säästämään vettä. Työni ja elämäntapani kautta yritän välittää samaa ajattelutapaa muillekin. Mielestäni vettä ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Siihen pitäisi suhtautua kuin se olisi meillä lainassa. Sillä sitähän se on.

Teppo Kuusela
Tiedekasvattaja
uJunnu-tiedekasvatustoiminnan koordinaattori, LUMA-keskus Lappi ja LUC-korkeakouluyhteisö
Projektipäällikkö, tiedekasvatusprojekti KEMU

Hylkeenpyynti sitoo meren ja maan toisiinsa

Heidi Konttinen on vedessä kotonaan.

Vesi on osa minua. Pidän uimisesta järvissä, lammissa ja joissa, ja ilahdun yhtä paljon ensimmäisen pakkaslumen narskumisesta kengänpohjissa kuin kevään ensimmäisistä sateista. Samoin kuin muutkin elävät olennot, vesi kiinnittää minut ympäristöön – olin sitten Suomessa tai Grönlannissa.
Väitöskirjatutkimuksessani käsittelen kestävyyksien moninaisuutta arktisella alueella sekä sitä, miten paikalliset ja globaalit kestävyyden käsitykset kohtaavat ja miten ne voisivat jopa tulla toimeen keskenään. Tutkin aihetta hylkeenpyynnin, hyljekäsitöiden ja hyljetuotteiden kaupan kautta.

Tutkimukseni tiimoilta teen yhteistyötä Perämeren hylkeenpyytäjien sekä Länsi-Grönlannin hyljevaatetuksen valmistajien kanssa. Myös hyljekäsitöiden tekeminen on tärkeä osa tutkimustani.

Vaikka tutkimukseni keskiössä ovat hylkeet, niiden kautta avautuu yhteys myös muuhun merelliseen elämään. Perämerellä hylkeistä ei voida puhua puhumatta kaloista sekä pienimuotoisen rannikkokalastuksen merkityksestä paikallisille. Samoin kuin Perämerellä, myös Grönlannissa hylkeenpyynti ja siihen liittyvät aktiviteetit sitovat meren ja maan toisiinsa. Yhteistä näille paikoille on se, että hylkeenpyynti on mahdollistanut ihmisten elämisen pohjoisen rannikko-olosuhteissa.

Oma kiinnostukseni hylkeenpyyntikulttuureihin ei alkanut hylkeistä, vaan ihmisten ja muiden elollisten välisistä suhteista – ja siitä, miten nämä suhteet vaikuttavat käsityksiimme kestävyydestä ja visioihimme kestävästä tulevaisuudesta. Visiot eivät aina kohtaa, mistä hylkeenpyynti on hyvä esimerkki: toisinaan risteävät käsitykset kulminoituvat konfliktiksi. Konflikteja purkaessa on tärkeää kysyä, kenellä on valta tehdä päätöksiä, mikä on kestävää ja eettistä ja kenen visiota toteutetaan.

Olen kotoisin Kajaanista, ja taustani on muotoilussa, alkuperäiskansatutkimuksessa ja kestävyysopinnoissa. Hylkeet ja muu merellinen elämä ovat tulleet tutuksi vasta tämän tutkimuksen myötä. Välissä ehdin asua Helsingissä, Rovaniemellä ja Alaskan Fairbanksissa, kunnes palasin väitöskirjatutkimuksen tiimoilta Rovaniemelle. Hylkeenpyynti on loputtoman kiehtova tutkimusaihe, koska siinä ollaan niin vahvojen tunteiden äärellä. Hylkeenpyyntiin liittyvien merkitysten tunnistaminen on tärkeää, jotta erilaisten kestävyyskäsitysten rinnakkaiselo on mahdollista.

Heidi Konttinen
Väitöskirjatutkija
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto