Kuvittele paras mahdollinen maailma

13.5.2024

Teksti: Maria Paldanius
Kuvat: Elli Alasaari

Essi Kilpimaa
Lapin yliopiston harjoittelukoulun 9. luokan oppilas
Rovaniemen nuorisovaltuuston jäsen

”Minun ihanneyhteiskuntani tärkeimmät arvot olisivat ehdottomasti tasa-arvo, vapaus ja turvallisuus. Kaikki ihmiset hyväksyttäisiin omana itsenään, ja jokainen yksilö otettaisiin huomioon niin päätöksenteossa kuin koulu- ja työelämässäkin. Ihanteellisessa maailmassa myös avunsaanti esimerkiksi mielenterveyden ongelmiin olisi tasa-arvoista ja tehokasta. Jokainen tuntisi olonsa turvalliseksi ja kokisi tulevansa kuulluksi. Päätöksenteko hoituisi demokratialla, ja kansa voisi luottaa päättäjiin sekä heidän tekemiinsä päätöksiin.

Paras mahdollinen koulutusjärjestelmä olisi mielestäni sellainen, jossa annetut tehtävät olisivat hyvällä tavalla haastavia ja tehtävien tekemiseen saisi tarvittaessa helposti apua. Oppilaat eivät palaisi loppuun, koska jokainen saisi opiskella parhaaksi kokemallaan tavalla ja omaan tahtiinsa itse valitsemassaan ympäristössä. Parhaassa mahdollisessa koulutusjärjestelmässä jokaisen yksilölliset tarpeet otettaisiin laajasti huomioon, eikä kukaan jäisi syrjään.

Olen 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen Lapin yliopiston harjoittelukoulusta. Vapaa-ajallani harrastan paljon urheilua, kuten lentopalloa. Myös ihanneyhteiskunnassani monipuolinen harrastaminen olisi mahdollista. Harrastamismahdollisuudet kuuluisivat kaikille, ja harrastaminen olisi ilmaista ja helppoa. Ihanteellisessa maailmassa nuorille olisi paljon vapaa-ajan tekemistä, ja vapaa-ajan vietto olisi hauskaa ja turvallista.

Jotta tällainen ihanneyhteiskunta olisi mahdollinen, täytyisi nykyisessä yhteiskunnassa päästä eroon kaikenlaisista ennakkoluuloista ja tuomitsevasta asenteesta muita ihmisiä kohtaan. Vaikka turvallisuutta on hiukan vaikea varmistaa, ei sekään ole mahdotonta. Mielestäni vapaus kulkee käsi kädessä turvallisuuden kanssa: mitä turvallisempi yhteiskunta, sitä vapaammin ihminen voi siellä elää. Vaikka toivomani muutokset olisivat suuria, jokainen askel vie eteenpäin. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä muutokset ovat toteutuneet.”

Roope Rantala
Toisen vuoden oikeustieteiden opiskelija
LYYn hallituksen puheenjohtaja

”Kysymys ihanneyhteiskunnasta tuo mieleeni vallitsevan maailmanpoliittisen tilanteen ja erityisesti Ukrainan sodan. Ihanteellisessa maailmassa vallitsisi rauha ja kunnioitus kanssaihmisten kesken. Jokainen saisi elää turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa omasta tai läheistensä terveydestä ja turvallisuudesta.

Rauhan ohella olisi tärkeää puuttua jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyviin ongelmiin, joista kärsivät nykyisin erityisesti nuoret. Ihanneyhteiskuntani rakenteet tukisivat mielenterveyttä ja ehkäisisivät niiden syntyä. Mielenterveysongelmat eivät myöskään olisi tabu, vaan niihin saisi apua helposti ja nopeasti.

Uskon mahdollisuuksien tasa-arvoon ja vapauteen. Haluaisin elää maailmassa, jossa jokainen yksilö voisi vapaasti toteuttaa itseään ja kaikilla olisi mahdollisuus tavoitella unelmiaan omista lähtökohdistaan käsin ja niistä riippumatta. Tärkeitä arvoja olisivat myös ekologinen kestävyys ja sukupolvien välinen tasa-arvo.

Ihannemaailmassani päätöksenteko tapahtuisi rationaaliselta pohjalta ja perustuisi mahdollisimman laajaan tietoon ja sivistykseen. Sivistykseen kuuluu suvaitsevaisuus ja ymmärrys erilaisuutta kohtaan. Lisäksi se merkitsee kypsää ja kunnioittavaa suhdetta menneisyyden perintöön sekä avointa suhdetta tulevaisuuteen.

Koulutusjärjestelmän lähtökohtana on, että yhteiskunnan tulee turvata kaikille kansalaisilleen yhtäläiset mahdollisuudet sivistykseen. Ihanteellista olisi, että koulutuksen resursseista pidettäisiin kiinni. Mielestäni Suomen koulutusjärjestelmä on verrattain hyvä, mutta parantamisen varaa löytyy erityisesti oppimisen tuen kehittämisessä ja resurssoinnissa. Opetusta voisi myös eriyttää ylöspäin esimerkiksi opetusta rikastamalla.

Paljon puhutaan rahasta ja resursseista. Mutta kaikkia ongelmia ei ratkaista rahalla. Vaikka palvelujen kehittäminen toki vaatii valtion talouden saamista kuntoon, joskus jo pelkkä asennemuutos voi tuottaa positiivisia tuloksia. Suomessa näkyy esimerkiksi kasvavaa yksinäisyyttä, eikä sen kitkemistä voida ulkoistaa yhteiskunnalle. Sen sijaan tarvitaan vastuunottoa ja välittämistä muista ihmisistä. Oma ihanneyhteiskuntani olisi sellainen, jossa ihmiset välittäisivät ja pitäisivät paremmin huolta toinen toisistaan.”

Soile Veijola
Matkailun kulttuurintutkimuksen professori, VTT, dosentti
MTI, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Lapin yliopisto

”Ihanteellinen matkailuyhteiskuntani perustuu eettiseen ja liikkuvaan naapuroimiseen. Ihminen on olemassa asumalla maailmaa. Maailmassa asuminen on ruumiillista ja paikassa tapahtuvaa. Kukaan ei asu tätä maailmaa yksin, ja kaikki lajit liikkuvat ja luovat yhteyksiä paikkojen välille.

Utopiani matkailusta perustuu paikallisten ja vierailijoiden väliseen kunnioitukseen ja kiinnostukseen. Ihannematkailuyhteiskuntani on samalla ihanneyhteiskuntani. Molemmissa eletään paikkaa, naapureita ja kumppanilajien elinympäristöjä huomioiden. Talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan. Paikkoja arvostetaan sellaisina kuin ne jo ovat, eikä asuinalueista tehdä lomakyliä. Paikallisilla on ensimmäinen sana omia elinympäristöjään koskevissa suunnitelmissa ja viimeinen sana niitä koskevissa päätöksissä.

Ihanneyhteiskunnassani matkailu on myös eri alojen ammattilaisia työllistävä elinkeino. Maankäyttöä suunnitellaan kestävästi ja pitkällä aikajänteellä, ja ympäristöä muokataan mahdollisimman vähän. Luonnossa liikuttaessa majoitus on tilapäistä ja siirreltävää. Taajamissa olemassa olevia hotelleja kunnostetaan ajallaan ja brändätään paikallisella kulttuurilla ja taiteella. Julkisen ja yhteisen tilan saavutettavuus ja suosio palvelevat sekä paikallisia että matkailijoita. Ihmiset haluavat katsella ja kohdata muita ihmisiä. Näin toteutuu myös matkailun lupaus kulttuurien välisistä kohtaamisista.

Parhaiden mahdollisten maailmojen eli utopioiden kuvittelu on tärkeää, jotta ajateltavissa olevan rajat siirtyvät. Nykyisin matkailu on valtaosin lomateollisuutta eikä kulttuuria. Uskotaan, että maailma kehittyy vain uudisrakentamalla ja lentoyhteyksiä lisäämällä. Luksusmajoituskohteissa ”luonto tulee sisään” lasiseinien läpi. Koska lasi ei ole uusiutuva luonnonvara, seinien takana luonto katoaa kiihtyvällä vauhdilla. Miksei ihminen voi avata ovea kahvasta kääntämällä ja astua itse ulos?

Utopiani on, että matkailun visionäärit alkavat yhdessä kuvitella kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä reunaehtoja tulevaisuuden matkailulle. Määrällisen ja ulkoisen kasvun sijaan on tähdättävä sisäiseen ja eettiseen kasvuun niin matkailussa kuin yhteiskunnassakin. Kuinka voimansa tunnossa oleva lomateollisuus pystyisi suojelemaan maapallon ohella myös Lapin luontoa ja kulttuuria?”

Soile Veijola on kirjoittajana teoksessa Matkailunkestävä Suomi? – Vastuullinen suunnittelu kulttuuri- ja luontoympäristöissä (2023).