Laatutyö ja laadunhallinta

Lapin yliopiston laatutyö keskittyy jatkuvaan kehittämiseen ja toiminnan parantamiseen, ja se on saanut laajaa tunnustusta ulkoisissa arvioinneissa. Yliopistolle myönnettiin vuonna 2022 Korkeakoulujen arviointijaoston laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta. Lisäksi yliopisto on saanut WWF Green Office -sertifikaatin (2023) sekä huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulu-auditoinnin laatuleiman (2024).

Yliopistomme laatutyö tukee koulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan korkeatasoisuutta sekä edistää yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta. Laadunhallinnan avulla varmistamme strategisten tavoitteidemme toteutumisen ja jatkuvan parantamisen, ja se on keskeinen osa toiminnanohjausta ja johtamista.

Karvi Auditoitu logo
Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu logo
WWF Green Office logo

Yliopistomme laatutyö sisältää perustoimintomme eli koulutuksen, tutkimuksen, taiteellisen toiminnan, niihin perustuvan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden sekä perustoimintoja tukevat palvelut (LUC-palvelut). Laatutyö syntyy yhteisestä tavoitteellisesta toiminnasta, sitoutumisesta tavoitteiden saavuttamiseksi ja jatkuvasta toiminnan parantamisesta.

Laatupolitiikkamme mukaisesti jokaisella yliopistoyhteisön jäsenellä – työntekijöillä ja opiskelijoilla – on oma vastuunsa laadusta ja laadun kehittämisestä. Laadunhallinnan avulla ylläpidämme ja kehitämme toimintaamme ja palveluidemme laatua.

Laatutyö on luonnollinen osa perustoimintaamme siten, että toiminnan taustalla on ajatus jatkuvasta kehittämisestä Demingin jatkuvan kehittämisen PDCA-mallin mukaisesti. PDCA-mallin nimi tulee sanoista suunnittele (plan), toteuta (do), arvioi (check) ja kehitä (act).

Laatujärjestelmämme

  • tukee yliopistomme toiminnan arvojen ja johtamisen periaatteita
  • auttaa yhteisten toimintojen luomista ja hyvien käytäntöjen levittämistä henkilöstömme ja opiskelijoidemme hyvinvointia edistävästi
  • tukee yliopistomme koulutusta, tutkimusta ja taiteellista toimintaa sekä yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta
  • on keskeinen osa toiminnanohjausta ja strategista johtamista
  • tukee ja varmistaa visiomme ja strategisten tavoitteidemme toteutumista
  • tuottaa seuranta- ja arviointitietoa toimintamme ja palveluidemme kehittämisen tueksi

Laadunhallinnan dokumentaatio

Laatutyön ja laadunhallinnan periaatteet, organisaatio, vastuut, tavoitteet ja kehittäminen kuvataan laadunhallinnan dokumentaatiossa (Laatuwiki, laatukäsikirja, ARC-järjestelmä).

Laadun kokonaisvastuu on yliopiston rehtorilla. Laadunvarmistuksesta vastaa koulutusvararehtori. Operatiivisen laatutyön koordinoinnista ja kehittämisestä vastaa laatupäällikkö. Laadunhallinnan dokumentaation ylläpito- ja päivittämisvastuu on laatupäälliköllä yhdessä eri vastuutoimijoiden kanssa.

Laadunhallinnan dokumentaatio toimii yliopistoyhteisön jäsenten arkityön tukena ja kehittämisen välineenä sekä selkeyttää yliopiston yhteisiä toimintaperiaatteita ja käytänteitä.

Laadunhallinnan asiakirjat, kuten palauteraportit, työryhmien kokousmuistiot sekä toimintaohjeet ovat saatavilla asianhallintajärjestelmässä tai Intrassa. 

Arvioinnit

Yliopistolaki velvoittaa yliopistoja arvioimaan koulutustaan, tutkimustaan ja taiteellista toimintaansa sekä niiden vaikuttavuutta. Lisäksi laki velvoittaa yliopistoja osallistumaan ulkopuoliseen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointeihin. Arviointitulosten tulee olla julkisia.

Ulkoiset arvioinnit

Lapin yliopiston laatujärjestelmän auditointi 2022. Lapin yliopistolle myönnettiin Korkeakoulujen arviointijaoston päätöksen mukaisesti 16.2.2022 laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta. Auditointiraportti on julkaistu korkeakoulujen auditointirekisterissä Karvin verkkosivuilla.

Karvi vastaa korkeakoulujen auditointien lisäksi teema- ja järjestelmäarvioinneista sekä koulutusala-arvioinneista

Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu-auditointi. Laatuleima myönnettiin 2024. Lapin yliopiston auditointiraportti löytyy Olympiakomitean verkkosivuilta. 

Lapin yliopistolle on myönnetty WWF Green Office -sertifikaatti. Auditointi toteutettiin vuonna 2023, ja yliopiston kampus täytti Green Office kriteerit. 

Lapin yliopiston tutkimuksen kansainvälinen arviointi suoritettiin 2022-2023. Arviointiraportti: University of Lapland Reseach Assessment Exercise 2022-2023

Sisäiset arvioinnit

Teemme sisäisiä teema- ja järjestelmäarviointeja toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi. Arviointiraportit ja -yhteenvedot julkaistaan yliopiston asianhallintajärjestelmässä. 

Viimeksi päivitetty: 5.5.2025